Hyvät huomenet!

Ai että sentään mitenkä väsyttikin! Kyllä tuli nukuttuu topakasti viime yö, miksei niin reippaan viikonlopun jäkeen? Ei me jaksettu ees loppuun asti Linnan juhlia katsella - taisi tyypit olla väsyneitä kans, muttei kyl riittävästä ulkoilusta....>:) Mulle maistu ruokakin niin hyvin!

Aamulla näkyi muuten Venus ihan älyttömän kirkkaana kuusirpin vasemmalla puolen. Huomasko kukaan? Tuuli tuiversi vieläkin ihan hitsin lujaa! Mutta, tänään ei satanut vettä! Me törmättiin muuten tänä aamuna siihen melko vakavaan setään, niin se sano meille huomenta, melkein ainakin :D Ihan vielä ei uskaltautunut mua rapsuttelee, mutta vielä sekin aamu koittaa...

Tänä aamuna törmättiin sellaseen ikävyyteen, kuin melkein ympäristörikos. Elikkä, ihan meidän hoodeilla on sellanen iso koulu, jota ympäröi älyttömän iso piha ja kulkuväylät jne. Niin joku, jonka täytyy olla täys IDIOOTTI, kaaraili autonsa kera peräkärryn kaa siellä pimeimmillä puolilla rakennusta. Oli jo pysähdyksissä, puoliksi siellä kärryssä, jättämässä jotakin kodinkonerojua siihen koulun pihaan???? Ei voi tää koiruus käsittää ihmisen julmuutta - ja ITSELLEEN ja jälkeläisilleen! No, se ukkohan säikähti meitä (HAH HAH!) aivan hitokseen ja kaahasi kärryineen ja todella nopeesti pois siitä koululta. Voisin todeta, että tehtiin tyypin kaa hyvä teko O:) Suomen Luonnonsuojeluliitto kuvaa ympäristörikosta näin:

Mitä ympäristörikokset ovat?

  • Ympäristörikkomukset: vähäisemmät teot, joista rangaistukseksi sakkoa erityislainsäädännön mukaan (ympäristönsuojelulaki, luonnonsuojelulaki, maa-aineslaki, vesilaki, jätelaki, kaivoslaki yms.)
  • Ympäristörikokset: vakavammat teot, joista vähintään sakkoa ja enintään vankeutta rikoslain mukaan

Sekä ympäristörikokset että -rikkomukset voivat olla tahallisia tai johtua huolimattomuudesta tai varomattomuudesta. Usein ne liittyvät talousrikollisuuteen: esim. roskia dumppaamalla metsään vältetään jätemaksut. Ympäristörikokset voivat pilata ja vahingoittaa ilmaa, pintavesiä, pohjavesiä, maaperää, kasvillisuutta ja ympäristöä. Lisäksi ympäristörikollisuus voi pilata luontoa ja uhata viihtyvyyttä, elinoloja, terveyttä sekä haitata luonnonvarojen käyttöä. Aiheuttamatta vielä mitään suoranaista vahinkoa se voi myös aiheuttaa riskin edellä mainittuihin. Ympäristörikollisuus voi kohdistua esimerkiksi luonnonsuojelualueeseen, luontotyyppiin, uhanalaiseen lajiin tai muuhun ympäristöön.

Mutta, lupasin fotoloita mun kyläreissulta eilen. Täs ois pari sellasta :) Oikein kivaa alkanutta viikkoa kaikille. Tällä viikolla mulla onkin huomenna illalla parturi...

#nukuttaa_niin_tyynyllä_soffalla# Nukuttaa_FotoSketcher.jpg

#Jerry_ukki-mummolassa# Kyl%C3%A4ss%C3%A4_FotoSketcher.jpg